Apteekkari Kari Jäsberg: ”Arvomaailma ratkaisi pd3:n valinnassa”

Ensimmäinen apteekki Tampereella vaihtoi 11. marraskuuta MAXX-järjestelmänsä Pharmadatan pd3:een. Apteekkari Kari Jäsbergille valinnan taustalla painoi ennen kaikkea arvomaailma.

”Julkisuudessa on viime aikoina maalailtu erilaisia uhkakuvia apteekkimaailman tulevaisuudesta ja esimerkiksi apteekkien ketjuuntumisesta. Tässä tilanteessa se, että Pharmadata on Apteekkariliiton omistama, merkitsi minulle paljon. On hyvä asia, että järjestelmä on näin ikään kuin meidän apteekkareiden hallinnoima ja omistama”, Jäsberg kertoo.

Muita argumentteja vaihdon taustalla olivat esimerkiksi pd3:n tehokkuus logistiikassa, turvallisuus sekä pilvipohjaisuus. Jäsberg on aiemmin tehnyt Pharmadatan kanssa yhteistyötä kymmenen vuoden ajan.

Ensimmäisen apteekin proviisori Juuli Kujansivu on huomannut pd3:n hyödyt myös käytännön arjessa.

”Koen, että se on reseptinkäsittelyssä nopeampi ja monipuolisempi, siinä näkee asiakastyön kannalta tärkeitä asioita helpommin. pd3 oli minulle entuudestaan tuttu, joten siirtyminen sujui luontevasti”, Kujansivu kuvailee.

”Logistiikassa pd3:n nopeus näkyy siten, että varastorobotti lähtee poimimaan lääkettä vikkelämmin ja tilattu lääke on pian apteekkihenkilökunnan saatavilla. Kun sellaisen lelun – varastorobotin – olen kerran itselleni ostanut, niin halusin sitä myös mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää”, Jäsberg kertoo ja nauraa hyväntuulisesti.

 

 

Käyttöönotto hulabalon keskellä

Käyttöönottopäivä ei ollut tamperelaisapteekille helpoin mahdollinen. Ensimmäinen apteekki sijaitsee Sokos-tavaratalossa, jossa oli käyttöönottopäivänä meneillään kampanjapäivät. Tästä apteekilla ei ollut etukäteen tietoa.

”Asiakasmäärä oli paljon normaalia suurempi. Silti käyttöönotto sujui vallan hyvin. Henkilökunta osoitti loistavaa venymistä. Hyvässä hengessä ja pienellä huumorilla selvisimme päivästä – emmekä saaneet yhtään negatiivista palautetta asiakkailta”, Jäsberg ja Kujansivu kertovat.

Ensimmäinen apteekki Tampere työllistää apteekkarin lisäksi 19 apteekkialan ammattilaista.

”Totta kai myös muutosvastarintaa on ollut jonkin verran aistittavissa. Sopeutuminen vie aina aikansa. Mutta kokonaisuudessaan on lähdetty liikkeelle hyvällä asenteella ja haluttu oppia uutta ja kehittyä. Aika nopeasti aloin kuulla myös kommentteja siitä, millaiset yksityiskohdat uudessa järjestelmässä ovat todella hyviä. Suuri kiitos tästä”, Kujansivu sanoo.

 

Vahva tietosuoja merkitsee yhä enemmän

 

Apteekkari Kari Jäsberg on myös ehtinyt tutustumaan pd3:n analyysityökaluun, jota pitää mielenkiintoisena.

”Olen tykännyt siitä, ja se herättää luottamusta. Vielä toivoisin, että siihen saataisiin mukaan tuotetason kappalemääräinen seuranta, jolloin päästäisiin myyntirivilukuihin. Tällöin työkalu olisi mielestäni vieläkin hyödyllisempi. Tästä olen jo pharmadatalaisten kanssa keskustellutkin”, Jäsberg kertoo.

Analyysityökalun avulla apteekkiliiketoiminnan hallinta helpottuu.

”Saan erikseen esimerkiksi yrityksen ja apteekin luvut, joita voin tarkastella. Graafisuus luo myös mielenkiintoa ja toimivuutta. Grafiikka kertoo usein enemmän kuin luvut.”

Myös pilvipohjaisuus oli yksi valintaperuste Jäsbergille.

”Kun Vastaamo-case tuli esille, olin tyytyväinen, että meillä on vahvan tietosuojan takana tiedot ja järjestelmät. Pilvipohjaisuus auttaa myös työntekijöitä arjessa, kun ei tarvitse tehdä päivityksiä ja huolehtia niiden aikatauluista.”

 

Integraatio EasyMediin saa kiitosta

 

Proviisori Kujansivu nostaa esille uutena arkea helpottavana asiana EasyMedin integraation pd3:een. ”Tiedot tulevat suoraan EasyMedistä järjestelmään eikä niitä tarvitse selaimen kautta erikseen avata; viedä ja naputella kokonaan alusta järjestelmään. Tämä helpottaa työtä selkeästi.”

Kujansivu antaa myös kiitosta Pharmadatan kouluttajille.

”Kouluttajat olivat todella ammattitaitoisia, olemme saaneet hyvin apua tukipuhelimesta sekä Service Deskistä[NT2]  jälkikäteen. Päätimme tehdä käyttöönoton hyvin nopealla aikataululla ja onnistuimme.”