Tapiolan apteekki ihastui Omapd:n nopeuteen ja nykyaikaisuuteen

Tapiolan apteekki otti Pharmadatan uuden Omapd-apteekkijärjestelmän pilottikäyttöönsä lokakuun alkupuolella. Apteekkari Risto Kanervan odotukset Omapd-päivityksen suhteen ovat korkeat. ”Odotan perusprosessiemme nopeutuvan ja tehostuvan selkeästi vielä aiemmastakin, koska järjestelmä on suunniteltu prosessien näkökulmasta ja on selkeä, intuitiivinen ja helposti hahmotettava. Henkilökuntamme on kiitellyt etenkin Omapd:n reseptinkäsittelyä ja visuaalisuutta”, Kanerva kertoo.

Tapiolan apteekilla on takanaan viikko Pharmadatan kehittämän uuden Omapd-apteekkijärjestelmän pilotointia. Apteekkari Risto Kanervan luotsaama Tapiolan apteekki on Omapd:tä pilotoineista apteekeista selkeästi suurin. Henkilökuntaa Tapiolassa on kolmisenkymmentä ja apteekilla käytössään muiden muassa varastoautomaatti, verkkokauppa ja sähköiset hintalaput. Perusvolyymi reseptinkäsittelyssä on suuri.

Suomen apteekkariliiton puheenjohtajana työskentelevä Kanerva kertoo uransa aikana olleensa mukana lukuisissa järjestelmäuudistuksissa ja -päivityksissä.

”Mikään muutos aiemmin ei ole mennyt näin kivuttomasti, tämä järjestelmäpäivitys on mennyt kaikista sujuvimmin. Kaikki on mennyt pilotointivaiheessa tähän mennessä todella hyvin ja järjestelmä toimii. Vaikka pilottiapteekin tehtävä on kaivamalla kaivaa esiin kehittämiskohteita, mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole löytynyt”, Kanerva kertoo.

Kaikki tarvittava käden ulottuvilla

Tapiolan apteekin työntekijät ovat tottuneet toimimaan pilottiapteekkina. Henkilökunta kokee uuden opettelun mielekkäänä ja tuovan sisältöä työhön.

”Kun olen kysellyt ihmisiltä ja haistellut ilmapiiriä, kaikki ovat olleet uuden ohjelmiston suhteen positiivisia. Ihmiset oppivat uuden järjestelmän aina omaan tahtiinsa, mutta missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta, että kaikki eivät olisi hyvin kärryillä uuden ohjelmiston käytön suhteen.”

Kaikki työntekijät ovat olleet tyytyväisiä reseptinkäsittelyn selkeyteen ja nopeuteen. Myös Omapd:n visuaalisuus on saanut kiitosta.

”Omapd näyttää heti ensi vilkaisulla modernilta ohjelmistolta ja siltä, että se on suunniteltu käyttäjien näkökulmasta. pd3:een verrattuna se on ilmeeltään hyvin nykyaikainen. Omapd on selkeä ja intuitiivinen, siksi sitä on miellyttävä käyttää. Kaikki se, mitä apteekkilainen todennäköisesti työssään tarvitsee, on heti näkyvillä”, Kanerva sanoo.

Analyysityökalut ovat vahva tuki johtamiselle

Kanerva ei ole toistaiseksi ehtinyt perehtyä syvällisesti apteekkarin omaan työpöytään. Analyysityökaluista on kuitenkin tullut tärkeä osa Kanervan arkea jo pd3-ohjelmiston käytön aikana.

Seuraavaksi hän suunnittelee pureutuvansa Omapd:n analyysityökaluihin.

”Analyysityökalujen avulla pääsee pureutumaan yksityiskohtiin ja saa päätöksille taustatukea. Tapani johtaa on sellainen, että päätösten taustalla on aina analyysityökalujen tarjoama tieto. Aamurutiinini on ensimmäiseksi katsoa, miltä edellispäivä näyttää lukujen valossa. Odotan siksi Omapd:ltä tässäkin suhteessa paljon”, hän kertoo.

Uudella järjestelmällä tavoitellaan entistä kovempia tehoja

Kanervan mukaan tietojärjestelmäpäivityksillä tavoitellaan aina toiminnan tehostumista, suorituksen parantumista entisestään sekä uusia toiminnallisuuksia.

”Vaikka olisi kyse maailman parhaasta apteekkijärjestelmästä, uuteen logiikkaan kiinni pääseminen vie aina henkilökunnalta jonkin aikaa. Uskon, että tehokkuutemme lähtee alkuharjoittelun jälkeen kuitenkin nopeasti nousuun”, Kanerva kertoo.

”Meillä ihmiset motivoituvat siitä, että saavat olla etujoukoissa kokeilemassa jotakin uutta ja edistyksellistä”, hän lisää.