
Annosjakelun määrä kasvoi Kärsämäen apteekissa kilpailutuksen voittamisen myötä kertarysäyksellä ja sytytti samalla kipinän vaihtaa Salix-apteekkijärjestelmä nykyaikaiseen pd3:een. ”Aiempi Salix-järjestelmä ei taivu annosjakeluun yhtä hyvin, emmekä olisi pystyneet hoitamaan näin suurta määrää annosjakelun asiakkaita ilman pd3:a”, apteekkari Antti Mäntylä kertoo.
Kärsämäen maaseutuapteekin annosjakelumäärä kasvoi syksyllä 2018 kertarysäyksellä, kun apteekki voitti kunnan järjestämän kilpailutuksen. Annosjakeluasiakkaita oli yhtäkkiä 250, kun aiemmin niitä oli ollut parisenkymmentä. Annosjakelun määrän kasvaminen sytytti Kärsämäellä kipinän vaihtaa entinen Salix-järjestelmä pd3:een.
Kärsämäen apteekin apteekkari Antti Mäntylän mukaan pd3:een siirtyminen tehosti annosjakelua merkittävästi. Vaikka työmäärä moninkertaistui, lisää henkilökuntaa ei ole tarvinnut palkata.
”Aiempi Salix-järjestelmä ei taivu annosjakeluun yhtä hyvin, emmekä olisi pystyneet hoitamaan sillä näin suurta määrää annosjakelun asiakkaita. Muuten meillä ei olisi ollut välitöntä pakkoa siirtyä uuteen järjestelmään”, Mäntylä kertoo.
pd3 on kuitenkin helpottanut ja tehostanut apteekin arkea muillakin tavoin. Toimitusikkuna on esimerkiksi Kärsämäen apteekin henkilökunnan mielestä ”ehdoton juttu”.
”Tekniikka normaalissa reseptinkäsittelyssä on hyvin nopeaa ja näppärää. Nyt meillä on selkeästi enemmän aikaa kohdata asiakas. Aikaa muiden asioiden hoitamiseen jää pd3:een siirtymisen jälkeen ylipäätään selkeästi enemmän.”
Kaikkia ominaisuuksia henkilökunta ei ole ottanut käyttöönsä yhdellä kertaa, vaan perehtyminen tapahtuu pikku hiljaa. Pienet hienoudet löytyvät ajan myötä. Järjestelmänvaihdos samanaikaisesti, kun annosjakeluasiakkaiden määrä moninkertaistuu, ei ole helppo yhtälö. Kärsämäki on selvinnyt urakasta kunnialla.
”Muutamassa kuukaudessa kaikki ovat oppineet käyttämään järjestelmää hyvin ja tekniikka pelaa”, Mäntylä kertoo.
Kilpailutus tarjoaa maaseudulle mahdollisuuksia
Kuntien kilpailutus on Mäntylän mukaan pienille maaseutuapteekeille mahdollisuus hankkia uusia asiakkaita ja kasvattaa liiketoimintaa. Kilpailutuksiin osallistuminen kehittää myös apteekkien toimintaa.
Mäntylä haluaisi nähdä, että myös pienet apteekit kokisivat annosjakelun sekä kilpailutuksiin osallistumisen mahdollisuutena kasvattaa omaa liiketoimintaansa ja uudistua.
”Olemme itse kokeilleet kaikenlaista uutta ja yritämme löytää eväitä tulevaisuuteen. Annosjakelu on yksi näistä asioista”, Mäntylä sanoo.
Hän kritisoi kuntia siitä, että ne painottavat kilpailutuksissa helposti liiaksi halpaa hintaa laatuseikkojen sijasta. Maaseutuapteekit voisivat Mäntylän visioissa tarjota palveluita laajemmillekin alueille oman kunnan ulkopuolella.
”Vahvuutenamme olisi silloin palvella laadukkaasti ja lähiapteekkimaisesti asiakkaitamme kauempanakin.”
EasyMedi kovassa käytössä
pd3:n suhteen Mäntylällä on myös kehitystoive.
”Olisi hienoa, jos annosjakelussa olisi Procuro kytkettynä mukaan niin, että kaikki tarvittava olisi samassa ohjelmistossa. Se olisi unelmani.”
Kärsämäellä apteekkien ja tilausasiakkaiden välinen lääketilausjärjestelmä EasyMedi on kovassa käytössä, ja sen avulla apteekki pystyy hoitamaan kotihoidon tilauskantaa Mäntylän mukaan sivutyönä. EasyMedin avulla työntekijät pystyvät jakamaan ajankäytöllisesti resurssejaan paljon aiempaa tasaisemmin.
EasyMedistä on julkaistu uusi EasyMedi3-versio.
”Siinä tilaukset tippuvat suoraan pd3-järjestelmään, mikä auttaa työtä entisestään”, Mäntylä iloitsee.