
Helsingin Munkkiniemessä pinta-alaltaan varsin pienessä apteekissa sijaitsee merkittävä annosjakelun keskus. Apteekin reseptuurista noin 75 % tulee annosjakeluasiakkailta ja apteekkia voidaankin syystä sanoa annosjakeluasiakkaisiin erikoistuneeksi apteekiksi.
”Meillä on yhteensä noin 850 annosjakeluasiakasta. Valtaosa heistä on hoivakodeissa tai kotihoidossa, mukaan mahtuu myös 30 yksityisasiakasta”, apteekkari Liisa Kärkkäinen kertoo apteekin toiminnasta. Apteekkariksi Munkkiniemeen Liisa siirtyi Itäkeskuksen apteekista, jossa hän hoiti annosjakelua. Liisan kanssa samoihin aikoihin apteekissa aloitti proviisorina Jenni Pikkarainen, joka saa paljon kiitosta apteekkarilta. ”Jenni on kehittänyt meidän annosjakeluamme valtavasi,” Liisa kiittelee. Reseptien ja annosjakelulääkkeiden sekä tuotteiden toimitukset hoituvat sertifioidulla Salix – apteekkijärjestelmällä ja tilaukset liikkuvat EasyMedillä.
Apteekki lähellä asiakasta 
Munkkiniemen maine hyvän palvelun apteekkina on levinnyt alueella. Hoitokodit ja kotihoito ovat olleet aktiivisia apteekin suuntaan. ”Olemme asiakaslähtöinen apteekki ja huolehdimme asiakkaidemme lääkityksestä kokonaisvaltaisesti. Etsimme mm. asiakkaalle edullisimman lääkityksen ja uusimme reseptit. Palvelemme asiakkaitamme alusta loppuun asti ja joustamme tarvittaessa,” Liisa kertoo apteekin toimintafilosofiasta.
Annosjakeluun on panostettu ja sen toimintaa on apteekissa kehitetty paljon. Alkuaikoina farmaseuteilla oli kiertävä vuoro annosjakelussa. Pian siitä kuitenkin luovuttiin ja asiakkuudet jaettiin. Nykyisin jokainen kantaa vastuun omista asiakkaistaan ja heidän lääkehoidoistaan sekä kehittää omalta osaltaan toimintaa. Tästä on tullut farmaseuteille kiitosta kotihoidoista.
Apteekki on lisäksi esillä alueen tapahtumissa ja kouluttaa hoitohenkilökuntaa säännöllisesti. Koulutusaiheita ovat olleet mm. haavanhoito, apteekin tuotteet, ravintolisät, ummetus ja diabetes. Palvelun laatua apteekissa seurataan vuosittain hoitajille tehtävällä asiakastyytyväisyysmittauksella.
Annosjakeluasiakkaiden määrä kehittyy
”EasyMedi räjäytti hoitokotien ja kotihoidon tilausmäärät!” Jenni hehkuttaa annosjakeluasiakkaiden määrän kehittymistä.
”Tilaaminen EasyMedissä on erittäin yksinkertaista. Hoitajat tilaavat sen avulla lääkkeiden lisäksi mm. Nutridrinkit, Tenat ja haavanhoitotuotteet. Tilauksia on laidasta laitaan. Annosjakelumuutoksetkin hoituvat sen kautta,” Jenni kertoo. Sähköisen tilausjärjestelmän kautta puhelinsoitot ovat merkittävästi vähentyneet ja apteekin työ tilausten käsittelyn osalta on tehostunut. Paikoilleen ei ole kuitenkaan jääty, jatkuvasti mietitään uusia toimintamalleja ja parannetaan tehokkuutta.
Lääkehoidon asiantuntijuus apteekissa
”Olemme lääkehoidon asiantuntijoita ja siinä meillä on merkittävä osaaminen. Asiakasneuvonta on keskeinen osa toimintaamme,” Liisa kiteyttää. Hän kertoo apteekissa olevan ajoittain tilanteita, joissa kotihoidon asiakkaat ovat voineet käydä lääkärillä ja hoitajat eivät ole tästä tietoisia.
Apteekissa informoidaan asiakkaiden lisäksi myös ammattilaisia. Apuna tässä käytetään farmaseuttista työkalua Procuroa, jonka avulla muun muassa neuvonta ja ristiintarkastukset tapahtuvat sujuvasti. Taustalla Procurossa toimii mm. Terveysportti, Pharmaca Fennica ja Tieto Tippa.
”Annosjakeluasiakkaat käsitellään meillä ryhmäkäsittelynä ja Salix sekä Procuro on trimmattu Jennin taitavissa käsissä huippuunsa,” Liisa kehuu vielä proviisoria ja järjestelmiä. ”Tämä työ on jatkuvaa kehittämistä!” Jenni lopuksi toteaa.