Ajankohtaista

PHARMADATA 30 VUOTTA – Vesa Vierros: ”Pharmadata syntyi vauhdittamaan apteekkialan ohjelmistokehitystä”

Pharmadata juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi haastattelimme kahta pitkäaikaista työntekijäämme; Kehitysjohtaja Vesa Vierrosta ja myyntijohtaja Juha Aintilaa. Muistelimme yhdessä menneitä ja loimme katsauksen tulevaan.

Pharmadatan Vesa Vierros sai 30 vuotta sitten tehtävän kehittää apteekkialalle uusi tietojärjestelmä ja murtaa Nokia Datan yksinvalta alan it-markkinoilla. Vierros on viihtynyt vuosikymmenet Pharmadatassa, koska kokee työnsä mielekkääksi. ”Kehitämme ohjelmistoja, jotta apteekkityö olisi helpompaa, tehokkaampaa ja mielekkäämpää. Tämä antaa itselleni virtaa. On mukava huomata, että pystyy vastaamaan ihmisten toiveisiin.”

Kun Vesa Vierros aloitti kolmekymmentä vuotta sitten Pharmadatan ensimmäisenä työntekijänä, vastasi hän viime kädessä kaikesta yhtiön toiminnasta. Jos oli jokin ongelma, Vierroksen piti se ratkaista. Etenkin apteekkien ohjelmistopäivitykset 1990-luvun alussa ovat jääneet hänelle mieleen käänteikkäinä kokemuksina aikana, jolloin tietoliikenneyhteydet olivat hitaita ja takkuisia.

”Samaa puhelinlinjaa käytettiin moneen asiaan, yhteys palvelimeen oli usein työn ja tuskan takana. Kesällä palvelimia meni usein rikki ja niitä piti korjailla.”

Ohjelmistoversiot toimitettiin apteekeille aluksi nauhoina. Niiden jälkeen siirryttiin käyttämään levykkeitä.

”Minulla oli kotonakin levykekopiointikone, joka jyskytti meillä läpi koko joulun. Oli siinä vaimolla ihmettelemistä. Levykkeet lähetettiin sitten postissa apteekeille. Tänä päivänä elämä on aika paljon helpompaa, kun verkkoyhteydet joka paikkaan toimivat”, Vierros muistelee.

Eroon monopolista!

Miksi Pharmadata sitten perustettiin? Vierros, jos kuka, tietää vastauksen.

”Alun perin kyse oli Apteekkariliiton ja Yliopiston apteekin yhteisestä pöytälaatikkoyrityksestä, jonka tarkoituksena oli hoitaa vaativat it-hankkeet yhdessä. Minä olin aluksi Apteekkariliiton it-päällikkö.”

Nokia Data ja sen valmistama uusi, uljas Mikro Mikko 2 -ohjelmisto huseerasivat yksinvaltiaana alan markkinoilla. Monopolista haluttiin päästä eroon.

Alan toimijat eivät myöskään olleet tyytyväisiä sen aikaiseen ohjelmistokehitykseen. Odotukset tietotekniikkaa kohtaan olivat suuret. Atk:sta haluttiin enemmän irti. Alan ohjelmistot lähtivät liikkeelle lääkekorvauslaskennasta. Mukaan haluttiin liittää esimerkiksi kassajärjestelmä ja varastonhallinta.

”Ala kaipasi vauhtia kehitykseen. Pharmadatan perustamiseen lähdettiin voimalla ja innokkaasti. Rahoituksen saimme turvattua Apteekkariliitolta”, Vierros kertoo.

Apteekkiala on aikainen lintu it:ssa

Apteekkiala siirtyi poikkeuksellisen varhain tietokoneaikaan. Lääkkeiden suorakorvausmenetelmä vaati aluksi apteekin henkilökunnalta paljon manuaalista työtä. Kela halusi tehostaa apteekkien toimintaa ja kannusti apteekkeja tietokoneiden hankintaan.

”Vuosien varrelle on mahtunut monennäköisiä käänteitä. Tuotteet olivat aikansa lapsia, ja ne vanhenivat melko nopeasti vaikka olivat kalliita.”

Vierros aloitti työssään heinäkuussa 1989. Toimisto oli Apteekkariliiton tiloissa Pikku Roballa. Tehtävänä oli vaatimattomasti lähteä kehittämään alalle uutta tietojärjestelmää. Nykyisin Vierros on Pharmadatan kehitysjohtaja ja hänen roolinsa on ylläpitää Salix-apteekkijärjestelmää.

”Töissä oli ensimmäisinä päivinä aivan hiljaista, kun ihmiset olivat vielä lomalla. Siinä piti sitten keksiä, mitä lähtee tekemään, kun mitään projektia ei ollut vielä olemassa”, Vierros kertoo ja hymyilee.

Runsaan vuoden kuluttua Pharmadatalla oli kuitenkin ensimmäinen pilottiapteekki, Vuosaaren apteekki. Sillä ei ollut aiemmin ollut käytössään lainkaan tietokoneita eli pilottiapteekki siirtyi manuaalivaiheesta suoraan tietokoneaikaan.

Vierroksen mukaan yhtiö teki alkutaipaleella valtavasti töitä virheiden vähentämiseksi ja luotettavuuden lisäämiseksi. Salix-ohjelmistoa saatiin rakennettua jatkuvasti paremmaksi ja lisätoiminnallisuuksia saatiin liitettyä ohjelmistoon mukaan.

”Osasikohan kukaan tuolloin kuvitella, että Salix-järjestelmä kestää 30 vuotta? Ja kyllä se varmasti kestää vielä toisetkin 30 vuotta, jos apteekit haluavat sitä käyttää.”

30 vuotta mielekkään apteekkityön puolesta

Kolmekymmentä vuotta on vierähtänyt Vierroksen mukaan nopeasti. Muutos tietotekniikka-alalla on ollut käsittämätön – koko ajan on tullut uusia asioita ja uutta opeteltavaa, yksikään työpäivä ei ole ollut samanlainen. Tietoliikenneyhteyksien nopeutta tänä päivänä kukaan tuskin osasi ennustaa kolmekymmentä vuotta sitten.

Mikä sitten työssä motivoi Vierrosta edelleenkin? Mikä on saanut hänet viihtymään työssään vuosikymmenet?

”Jollain tavalla meillä Pharmadatassa koetaan, että työstämme on alalle hyötyä. Monet asiat ovat alan työntekijöille helpompia, kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kehitämme ohjelmistoja, jotta apteekkityö olisi helpompaa, tehokkaampaa ja mielekkäämpää. Tämä antaa itselleni virtaa. On mukava huomata, että pystyy vastaamaan ihmisten toiveisiin.”

Myös asiakkaat saavat Vierrokselta lämpimät kiitokset

”Harvalla ohjelmistotalolla on yhtä hienoja asiakkaita. Apteekkien kulttuuriin on rakennettu hyvä asiakaspalvelu. Ne osaavat aina katsoa asioita ihmisten näkökulmasta. Henkilöstön omistautuminen työlleen on ylipäätään tällä alalla hienoa.”

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli