Suviseurat on yksi Suomen suurimmista tapahtumista. Kesä-heinäkuun vaihteessa tapahtuma keräsi noin 86 000 osallistujaa eri puolilta maata Kauhavan lentokentälle. Isojen tapahtumien järjestäminen vaatii huolellista ensiapu- ja lääkehuollon suunnittelua. Tähän sisältyy myös apteekkipalvelut. Tämän vuoden tapahtumassa apteekkipalveluiden järjestämisestä vastasi Kauhavan Kirkonkylän apteekki. Tukea tilapäisen apteekin rakentamiseen apteekkari Leena Ulvinen sai Pharmadatalta.
”Suviseurat oli hieno kokemus. Yhteisöllisyys on meidän koko työyhteisölle tärkeää, ja lähdimme mielellämme tuottamaan apteekkia tapahtumaan. Minulle on tärkeää, että Kauhavan Kirkonkylän apteekki on lähellä ihmisiä ja kiinteä osa yhteisöä. Suviseura-apteekin toteuttaminen tuki tätä tavoitetta”, Ulvinen kertoo.
Huolellinen valmistautuminen ja yhteistyö avainasemassa
Tilapäisen apteekin pystytys vaatii tiivistä työskentelyä ja selkeää kommunikaatiota eri asiantuntijoiden sekä apteekin välillä. Vaihtoehtoja tällaisen apteekin toiminnan toteuttamiseen on useita.
Ulvisen ja apteekkilaisten tarpeet kartoitettiin tarkkaan ja toteutus tehtiin räätälöidyn suunnitelman mukaan. Pharmadatalta projektiryhmään osallistuivat projektipäällikkö, laite- ja verkkoasiantuntijat sekä koulutuksesta vastaava asiantuntija. Suviseura-apteekki oli suunniteltu alusta loppuun asiakaslähtöisesti ja asiakaskokemus pidettiin mielessä projektin kaikissa vaiheissa. Onnistuminen oli yhteistyön ja huolellisen valmistautumisen ansiota.
”Apteekkarin tarpeisiin vastaavat erilaiset toteutustavat käytiin läpi huolellisesti, minkä jälkeen niistä valittiin tilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto yhdessä projektin eri asiantuntijoiden kanssa”, kertoo Pharmadatan projektipäällikkö Nina Lamminen.
Ulvinen korostaa Pharmadatan laite- ja järjestelmäpäällikkö Visa Vepsäläisen roolia. ”Luottohenkilö koko projektin läpi oli Visa. Hän ja Pharmadata varmistivat, että asiantuntevaa apua oli aina saatavilla ja ohjeistus oli ajantasaista ja kattavaa. Sain apteekkarin laatutuen.”
Suviseura-apteekki palveli kävijöitä torstaista sunnuntaihin aamusta iltamyöhään ja vielä maanantaina iltapäivään saakka. Valikoimassa oli itsehoitolääkkeitä ja suojattu yhteys pääapteekkiin mahdollisti sujuvan reseptintoimituksen.
Tapahtuma-alue perjantaina 30.6. Kuvaajatieto: Kuvapalvelu / Suviseurat.
pd3 on käyttäjäystävällinen ja luotettava
Kauhavan Kirkonkylän apteekki siirtyi pd3-järjestelmään toukokuussa 2023. Apteekkari on ylpeä siitä, miten sujuvasti henkilökunta otti uuden järjestelmän haltuun – niin apteekissa kuin kuukauden jälkeen Suviseuroilla.
”Suviseuroilla oli kaksi täydellistä palvelupistettä kassoineen ja maksupäätteineen. Yhteistyö pääapteekin kanssa sujui alusta loppuun moitteetta koko tapahtuman ajan. Lisäksi pd3 tuki työvuorojen vaihtoja. Myös asiakkaille välittyi, että homma on hanskassa. Saimme positiivista palautetta koko tapahtuman läpi, mikä on seurausta siitä, että kaikki toimi ja pystyimme keskittymään asiakkaiden palvelemiseen”, Ulvinen iloitsee.
Ulvisella oli tapahtuman aikana noin 50 henkeä johdettavana. Se, että järjestelmä toimi, mahdollisti osaltaan sujuvan hallinnointityön. ”Apteekkarin näkökulmasta on merkittävää, että pystyy sujuvasti ja joustavasti johtamaan isoa työyhteisöä. Tässä auttoi se, että pd3 on käyttäjäystävällinen ja luotettava.”
Nämä ominaisuudet on huomioitu myös Pharmadatan uudessa selainpohjaisessa Omapd-järjestelmässä, joka on syntynyt pd3:n pohjalta. Omapd:ssä on korostettu entisestään pd3:n hyviä puolia ja sitä on kehitetty vastaamaan entistä paremmin apteekin arjen tarpeisiin. Vaikka järjestelmän päivitys ei tällä hetkellä ole ajankohtainen Kauhavan Kirkonkylän apteekissa, apteekkari kertoo odottavansa, että saa Omapd:n käyttöön tulevaisuudessa.
Lopuksi mainitsemisen arvoiseksi nousee myös pd Käsipääte, josta oli apua tapahtuman jälkeen. ”Käsipääte on erinomainen käytännön työkalu. Sen avulla kaikki saldot saatiin hyvin inventoitua, kun tavarat palasivat Kirkonkylän apteekille. Yhden työpäivän aikana kaikki saatiin paikoilleen, kiitos käsipäätteen.”
Apteekkari Leena Ulvinen.
Pharmadata on luotettava kumppani
Lentosotakoulun entiselle terveysasemalle rakennettu Suviseura-apteekki palveli sujuvasti koko tapahtuman ajan. Palaute niin asiakkailta kuin henkilökunnalta oli positiivista. Apteekkari Leena Ulvinen on tyytyväinen yhteistyöhön Pharmadatan kanssa.
”Pharmadatalta saadut ohjeet ja toimintamallit Suviseura-apteekin toimintaan olivat selkeitä, ja yhteyshenkilöt olivat aina tavoitettavissa, mikä toi meille varmuutta tekemiseen. Pharmadata oli luotettava kumppani ja tarjosi tukea koko projektin läpi. Pystyin luottamaan siihen, että tekninen toteutus toimii ja apua saa nopeasti”, Ulvinen summaa.