Pharmadatan kehittämä Omapd on Suomen ensimmäinen selainpohjainen apteekkijärjestelmä. Selainpohjaisuus tekee Omapd:sta monella tapaa erityisen. ”Se on ohjelmistona aiempaa nykyaikaisempi, visuaalisempi ja helppokäyttöisempi. Esimerkiksi ohjekirjasto Neuvon käyttö on selainpohjaisuuden vuoksi aiempaa helpompaa ja intuitiivisempaa”, Pharmadatan asiakkuuspäällikkö Jarno Lipponen kertoo.
Selainpohjaisuus tekee apteekkijärjestelmästä selvästi visuaalisemman verrattuna aiempaan, mahdollistaen kaiken kaikkiaan paljon joustavamman ja värimaailmaltaan rikkaamman graafisen toteutuksen.
”Graafinen asettelu on monipuolisempaa, tekstin sekaan on mahdollista laittaa esimerkiksi erilaisia toiminnallisuuspainikkeita. Ruudun näkymää saa myös tarvittaessa zoomattua”, Pharmadatan asiakkuuspäällikkö Jarno Lipponen kertoo.
Toisin kuin aiemmin, Omapd mahdollistaa myös sen, että ulkoiset tietolähteet saa näkyviin samassa ikkunassa. Esimerkiksi lääketietokanta saadaan ruudulle olemassa olevan näkymän viereen, kun ruutu jakautuu kahteen.
”Omapd:sta haluttiin kehittää helppokäyttöinen ja opastava apteekkijärjestelmä. Visuaalisuus tukee tätä päämäärää onnistuneesti.”
Neuvon käyttö on nyt helppoa ja sujuvaa
Selainpohjaisuuden ansiosta ohjekirjasto OmaNeuvon käyttäminen on helppoa ja jouhevaa. Omapd-käyttöliittymässä käyttäjä saa suoraan auki ohjeet, jotka liittyvät tämän sillä hetkellä suorittamaan toimintoon.
”Käyttäjä saa yhtä näppäintä painamalla ohjeet siitä, miten esimerkiksi mitätöidä resepti tai peruuttaa varaus. OmaNeuvo pysyy käyttäjän mukana näkymästä toiseen, eikä hakusanoja tarvitse miettiä. Tästä on hyvin vaikea olla innostumatta!” Lipponen hehkuttaa.
Hakutoiminnot on uudistettu
Myös Omapd:n hakutoiminnot on uudistettu ja rakennettu aiempaa automaattisemmiksi. Esimerkiksi kirjoittamalla suurennuslasin kohdalle sanan ”inventointi” Omapd tuo esille kaikki ohjelmiston inventointitoiminnot.
”Suurennuslasin kohdalle hakusanan kirjoittamalla Omapd tarjoaa kaikki sitä vastaavat asiat – eikä hakusanaa tarvitse edes muistaa kokonaan.”
Hakutoiminnon helppous säästää Lipposen mukaan tuntuvasti apteekkilaisten aikaa ja helpottaa työskentelyä. ”Haku tukee toimintojen löytämistä apteekin hektisen arjen keskellä”, Lipponen jatkaa.